Test TTK:n esittely | TribalTanssiKeskus

TTK:n esittely

TribalTanssiKeskus on Helsingin ensimmäinen tanssistudio, joka erikoistuu Tribal Bellydance -tanssisuuntaukseen.

Tunneillamme opiskelemme Tribal Fusion Bellydance sekä American Tribal Style® -tansseja perustaidoista aina haastavampiin tekniikoihin.

Tanssitunnin erottamaton osa on sarja mm.  joogaan perustuvia harjoitusliikkeitä, joiden tarkoitus on virittää kehoa tanssia varten sekä parantaa ja ylläpitää yleistä kuntoa.

TribalTanssiKeskuksen historiaa

TTK avasi ovensa syyskuussa 2011. Tunneille alkoi tulla yhä enemmän kiinnostavia ja kiinnostuneita ihmisiä. Olemme ystävällinen joukko, joka eläytyy tanssiin täysin rinnoin niin lavalla kuin sen ulkopuolella. Lähdimme esiintymään ulkomaille ensimmäistä kertaa jo maaliskuussa 2012. Silloin osallistuimme Tribal Universe –näytökseen, jonka järjesti FatChanceBellyDance®(USA) sisarstudio Sirin Tribe (Pietari). Huhtikuussa 2012 esiinnyimme Teatteri Vantaan Haflassa tapahtuman järjestäjä Laura Zarayn kutsusta. Toukokuussa 2012 esiinnyimme ensimmäistä kertaa elävän musiikin säestyksellä yhdessä tuliteatteri TuliKansan kanssa Kallio Kukkii 2012 – festivaaleilla. Lisäksi olemme usein esiintyneet studio Shamsinan avolavalla. Esitysten välissä olemme tietenkin muistaneet harjoitella!

Millaisena näemme tulevaisuutemme? Valoisana  :)

Edessämme monta on ihmeellistä asiaa, ja kutsumme teidät mukaan! Ovemme ovat auki jokaiselle.

Tervetuloa tunneille!