Opettajat

 

Anna Afra

(8 Elements Datura Style™, Tribal Fusion Bellydance) 

Anna Afra on Helsingissä toimiva Tribal Fusion -vatsatanssin ammattilainen, joka on opettanut lajia TribalTanssiKeskuksella vuodesta 2012 lähtien. Anna on sertifioitu 8 Elements Datura Style™ -opettaja. Annan tanssitausta juontaa juurensa lapsuuteen. Monipuolisesta tanssitaustasta löytyy mm. klassista balettia, jazz- ja karakteritanssia, afroa, itämaista tanssia ja butoa. Vatsatanssi löytyi vuonna 2006 Peppina Lindforsin itämaisen tanssin tunneilla, mutta vasta Tribal Fusion tuntui vahvasti omalta lajilta. Annan tärkeimmän opettajat lajin saralla ovat Anna Artemenkova ja Rachel Brice, jonka 8 Elements TM -ohjelmassa Anna on opiskellut vuodesta 2013 lähtien. Huhtikuussa 2016 Annalle läpäisi ohjelman ensimmäistä kertaa järjestettävän opettajakoulutetuksen ja hänelle myönnettiin 8 Elements Datura Style™ -opettajasertifikaatti.

Opettajana Annalle on tärkeää oikean tekniikan hiominen ilmaisutaidon vahvaksi perustaksi oppilaiden yksilölliset tarpeet huomioiden. Anna haluaa tukea oppilaidensa kasvua itsenäisiksi tanssijoiksi, joilla on tarvittavat taidot ja tiedonhalu itsensä kehittämiseksi sekä kyky toimia osana kannustavaa tanssiyhteisöä.

 

 

 

Anna Arte

(FatChanceBellyDance®Style, Tribal Fusion Bellydance)

on tanssinut koko elämänsä ajan. Lapsena hän harrasti taidevoimistelua. Sen jälkeen hän aloitti 12-vuotisen tutkimusmatkan karakteritanssin saloihin, jonka oppia hän ammensi tanssiessaan kansantanssiyhtye Ellingin rivissä Venäjän Jaroslavlissa. Sieltä Anna sai klassisen ja kansantanssin perusopit, ja tanssi valloitti hänen sielunsa ja sydämensä.

Anna Arte on kokeillut siipiään niin showtanssijana kuin street dancen taitajana. Vuonna 2007 hän tutustui Tribal Bellydance -suuntaukseen ja itämaiseen tanssiin. Tasapainoiltuaan kahden tanssilajin välillä hän antoi sydämensä tribalille. Muutettuaan Helsinkiin 2010 Anna alkoi opettaa Tribal Bellydance –tyyliä ensin venäjän kielellä ja myöhemmin myös suomeksi.

Tällä hetkellä Anna jatkaa kehitystään tribalin saralla. Hän käy amerikkalaisten ja eurooppalaisten tähtitanssijoiden pitämillä mestarikursseilla, osallistuu kansainvälisiin tribalfestivaaleihin ja on tuttu näky Helsingin lavoilla.

”Minulla on ilo voida jakaa kanssanne tätä kauneutta ja positiivista tunnetta, joka välittyy tästä erikoisesta ja monipuolisesta tanssista - tribaalista.” –Anna Arte.

 

 

Nelli Turkia

(FatChanceBellyDance®Style)

on etsinyt omaa tanssilajiansa monta vuotta, kokeillut paljon erilaista, mutta FatChanceBellyDance® -tyyliin rakastui ensisilmäyksellä. Monta vuotta hän opiskelee tämän tanssityylin salaisuuksia, täydentää taitojansa ja haluaa jakaa niitä muiden FatChanceBellyDance® -tyyliin ihastuneiden kanssa.

 

 

 

 

Maria Morte

(Tribal Fusion Bellydance)

Maria Morte on helsinkiläinen tribal fusion -vatsatanssija. Tanssin hän on aloittanut lapsuudessa satubalettitunneilla ja vatsatanssin maailmaan Maria vihkiytyi vuonna 2011 harrastettuaan sitä ennen mm. nykytanssia, balettia, hip hopia ja latinalaistansseja. 

TribalTanssiKeskuksella Maria aloitti muutettuaan pääkaupunkiseudulle syksyllä 2013. Vahvimmat tanssilliset vaikutteet hän on saanut pitkäaikaisimmilta opettajiltaan Anna Afralta ja Anna Artemenkovalta. Maria on opiskellut myös muiden Suomessa toimivien tribal fusion -opettajien johdolla sekä Pietarissa Milanan opissa. 

Opettajana Maria on oppilaiden sanojen mukaan lempeä mutta tarkka. Hän ohjaa alkeis- ja keskitason ryhmiä.